Jäätä näkyvissä

27 Miksi hallihanketta on alettu tekemään uudelleen, kun se on kerran jo tyssännyt?

Jääliikuntakeskuksen tarve ei ole yhtään vähentynyt, pikemminkin päinvastoin, mm. Piispalan jäähalli tarvitsee alueelleen toisen, toimintaansa tukevan jäähallin. Tällä kertaa hanketta ollaan toteuttamassa uuden tyyppisellä yksityisellä omistuspohjalla, jolla varmistetaan yhtiölle yrittäjämäinen toimintamalli ja paras mahdollinen markkinointiosaaminen.